Taivaltaminen jatkui kohti merenrantaa josta mieluiltiin kotipaikkaa pariksi kuukaudeksi.
Rannalle saavuttaessa otettiin ensimmäinen taksi oppaaksi ja seurailtiin sitä halvan majapaikan toivossa. Majapaikka löytyi ja samalla ihmisetkin muuttui rahanvonkaajiksi. Ranta-alue haisi mädäntyneelle kalalle ja hintataso hyppäsi kattoon. Kaksi päivää lähialueiden kiertelyä ja siinäpä se, pyörä alle ja kohti pohjoista.

Orjatyrmä

Ajeltiin Volta-järven rantaa pitkin Atimpoku nimiseen kylään. Kuin sattumalta silmiin osui ABADI-niminen hotelli. Paikkaa piti Saksalainen Adi Heinrich, joka tuntui jo alkumetreiltä mukavalta mieheltä. Hänellä oli kaksi erillistä hotellia, toinen rannalla ja toinen keskellä metsää. Hinta pusikko-savimajalla n.8€ joten siitä saatiin ainakin joksikin aikaa levähdyspaikka. Aila alkoi tuskailemaan mahansa kanssa joka oli piinannut jo muutaman päivän (voimat oli poissa ja mahakipua).

Home sweet home.

Toipilas.

Illat meni rannalla Adin kanssa jutellessa, kera muutaman Star-oluen :) Baarin seinältä pisti silmään vanhat moottoripyöräily kuvat ja kypärä. Kävi ilmi että tämä hotellin omistaja oli vuoden 1972 moottoripyöräilyn maailmanmestari (Superbike ja sivuvaunuluokka). Jarno Saarinen oli parhaita kavereita silloin aikoinaan ja tarinaa tuli kuin tykin suusta.

Mr.MM-72 & Mr.Nobody.

Aila ei parantunut mahakivuistaan millään lääkkeellä joten tie vei viereisen kylän sairaalaan "tutkimuksiin". Verinäytteestä selvisi että kyseessä oli Malaria!!! Tä? Molemmat oltiin ihan äimänkäkenä kun meille mielikuva Malariasta on kuolemanvakava kuume,horkka,nivelkipu,kuolema ja vielä kerran kuolema. Napit naamaan ja sillä se kuulemma lähtee.

Kahden viikon sairastamisen jälkeen tabletit teki tehtävänsä - kolme päivää ja Aila oli tolpillaan. Autettiin Adia pienissä askareissa mitä paikalliset ammattilaisetkaan eivät kuulemma osaa tehdä. Minä tein sähköasennuksia ja tietokoneella näppäilyjä ja Aila työskenteli respassa, kirjoitti laskuja, heilui keittiössa, huolehti varastoista ja oli vielä baarimikkonakin. Asuminen saatiin näistä pikkuhommista ilmaiseksi ja ruoka/juoma lähemmäksi "kaverihintoja". Eipä siinä kauan mennyt kun Adi totesi ettei sillä ole vara maksaa tarpeeksi meidän pikkuhommista joten päästiin asumaan heidän kakkoskotiinsa. Kylläpä siinä oli Suomipojan hyvä olla, oma koti ja oma auto :)

Business car :)

Pimeys tulee täällä 18:00 ja silloin on kiva lähteä rämpimään pusikkoon. Joka reissulla joku uusi elukka. Pusikkokissa (Ahma), Hedelmälepakko (Perhoskoira 0,5m siivillä), Python 1,5m, Liskoja (15cm-2m), Hämähäkkejä, Skorppioneja...jne...jne...

Iso.

Isompi.

Isoin. (100 poikasta selässä)

Perhoskoira, siipikärkiväli 1metri.

5 Viikkoa meni siivillä ja viisumin tyrehtyminen alkoi olla käsillä. Päätettiin lähteä viimeiseksi viikoksi vielä etsimään uusia tuulia. Kyyneltippa silmäkulmassa hyvästeltiin Adi ja työntekijät.

Emi (maailman 3paras kokki (anoppi+appi Huom!!) ja Jau. :)

Friends 4ever.

***************************************************
There is no words... Thank you Mr.Adi,family and staff.
We miss those evenings with good company and cold big STAR!! ;)