Ghana oli taas suuri muutos edelliseen maahan. Talot oli "oikean" talon näköisiä ja maisema muuttui huomattavasti rehevämmäksi. Rajan tuntumasta alettiin etsiä ruokapaikkaa. Paikallinen mopoilija ohjasi meidät hotelliin jossa oli ravintolakin. Päätimme jäädä samointein yöksikin samaan hotelliin. Ravintolasta löytyi samaa tuttua soppaa, riisiä ja kanaa. Seuraavana yönä oksensin ja röplysin varmaan maksanikin ulos, hikisenä ja tutisevana herättämään Ailaa että saisin "vesiperse"lääkkeitä, eipä ne pitkään ennättäneet mahassa oleskella. Tuona yönä päätin että minun puolesta kanat saa elää elämänsä rauhassa, turha tulla minun lautaselle.
Aamulla olo oli heikko. Onneksi edes toinen meistä on terve, jos jotain ongelmia tulee eteen. Gps näytti hyvää tietä länsi-rajaa pitkin etelään päin. Sinne siis.
Tie oli ensimmäisen 50km enemmän tai vähemmän huonoa asfalttia. Seuraavat 15km vähemmän hyvää hiekkatietä. Ykskaks tie loppui pikkuiseen kylään. Gps:n mukaan matkaa seuraavaan kylään olisi 10km josta pääsisimme isommalle tielle. Paikallinen mies kertoi että polkua pitkin pääsisi perille ja vastassa olisi yksi joen ylitys. Matkaa takaisinpäin olisi 50km joten päätettiin että ajetaan sitten polkua pitkin...voi jos saisin perua tuon päätöksen, voisin jopa maksaa siitä...

Hyvä polku, matkaa jäljellä 9,0km

Ihan Ok polku, matkaa jäljellä 8,0km

Ei p#rk#le, matkaa jäljellä 7,0km

Polku?, matkaa jäljellä 6,0km. God help us!!!

Tämäkin matka sisälsi jo 3 joen ylitystä ja aikaa meni monta tuntia. Nyt ruokamyrkytyksen tekemä ravinnon puute alkoi tuntumaan jo kropassakin. Hikeä tuli solkenaan ja voimat alkoi kadota. Pyörä alkoi kaatuilemaan puolelta toiselle ja oli pakko päästä pitkälleen. Välillä pyörä vei miestä eikä mies pyörää. Voimat ei riittäisi mitenkään enää ajamaan takaisin ja olimme keskellä esisademetsää. Sitten se väistämätön tapahtui, kivenväistö ja laukku otti kiinni puuhun. Laukku irtosi kiinnikkeistään ja pyörä rysähti kahva edellä sopivasti kiven päälle. Onneksi laukkun kiinnikkeet ei hajonneet vaan antoivat vain periksi. Kaasukahvan asento muuttui aika mielenkintoiseksi mutta ei mennyt rikki. "Lähettäkää Mediheli, men down, men down!!!!"
Kaiken kukkuraksi aurinkokin alkoi hiipua tonttiin. Tämä yö yritetään selvitä sitten näillä eväillä. Olo oli jotain sanoin kuvaamatonta, jalat ei oikein kantaneet ja nestehukan myötä alkoi paleltamaan. Suomessa olisin kiikutettu kyselemättä tiputukseen.Vettä oli jäljellä vain litra tuntien taistelun jälkeen joten Aila oli juomatta koko loppu ajan koska menetin nestettä älyttömästi ja oli päästävä pois.. Juuri kun pimeys alkoi hiipua tuli polkua pitkin vanhempi mies mopolla vastaan. Hän olisi käymässä vain lähistöllä ja tulisi ajamaan kanssamme loppumatkan. Pyörän päältä saatiin painoa onneksi pois kun Aila pääsi vanhuksen mopon kyytiin. Ajaminen oli niin raskasta että ensin alkoi tikkuilemaan käsiä ja tikkuilu levisi ajanmyötä kieleenkin. Taas vaihteeksi turvalleen ja Aila diagnosoi tikkuilun johtuvan hyperventilaatiosta (eli siis liiallisesta hengityksestä). Matka jatkui unimaailmassa, välillä hengittämättä-Ailan neuvo, paperipusseja kun ei ollut..- seuraten edellä menevän mopon "sumuista" takavaloa, tikkuilu onneksi loppui. Pysähdyttiin vanhuksen merkistä ja hän lähti vaeltelemaan metsikköön. Hetken kuluttua hän palasi parin pojan kanssa iso astia vuohen maitoa mukanaan. Ei ollut herkkua juoda kusenlämmintä maitoa, mutta tuossa vaiheessa se ei paljon hetkauttanut. Matkaa jatkettiin vielä kilometrin verran kun päästiin hiekkatielle. Olisin varmaan päästänyt muutamaan kyneeleen jos elimistöstä olisi löytynyt sen verran nestettä. Vanhus ajoi suoraan paikallisen kylän ensiapu asemalle ja sanoi että voisimme olla yötä siellä. Paikallinen lääkäri ja muut työläiset toivottivat meidät sydämmellisesti tervetulleiksi heidän luokseen. Emme ole varmaan koskaan jankuttaneet sanaa "kiitos" niin monesti putkeen kuin siellä. Vanhukselle annoimme sellaisen läjän paikallista rahaa että seuraavatkin tampiot pelastetaan teiltä tietämättömiltä :) Äitimme varmaan olisivat kiitelleet vielä enemmän vanhaa miesraukkaa :) - Suoraan suihkuun ja vielä hetkeksi juttelemaan poppoon luokse. Ailalla juttua lääkärin kanssa riitti mielinmäärin kun molemmat on terveyshuollon parissa työskenteleviä. Ghanassa terveyspuoli ei ole ihan niin hyvällä mallilla kuin meillä, ja Suomessa olevat kolleegat saavat varmasti kuulla miten ne asiat täällä hoidellaan :)
Hyvää yötä maailma, olemme vieläkin elossa.

Aamulla katselin käsivarsia ja nepäs näytti "missimallilta". Kyllä ihmisen pitää laihtua jo huomattavasti jos sen itse huomaa selvästi. Vaa´alla käynti todisti asian. 180senttiselle 55kiloa alkaa olla aika lähellä ihannepainoa. Otettiin vielä läksiäiskuvat ennen lähtöä ja sekös pisti lääkäriin vauhtia. Piti laittaa pöytä järjestykseen ja risainen t-paita vaihtaa ihan oikeaan uniformuun. Mutta pääasia että kuva näyttää hyvältä.

Dr. Josef.

Rescue Team

Matka ei jatkunut enää rajalle päin. Ajelimme takaisin päätielle ja lähdimme taivaltamaan kohti etelää. Paikasta nimeltä Kintampo löytyi suht edullinen (100.000Cediä = 8€/vrk) hotelli, johon pyörä iskettiin parkkiin ja mentiin lepäämään. Lepäämistä kestikin neljä päivää.
Nälkä oli suuren suuri mutta pelko toistuvista myrkytyksistä piti minut pelkkien hedelmien kimpussa. Kun kunto koheni oli pakko saada oikeata ruokaa. Käytiin syömässä paikallisten paikassa mikä näytti enemmän navetalta kuin ravintolalta. Ruoka lyötiin sammiosta lautaselle ja bon apetite. Söin niin paljon kuin napa veti. Mahalaukku oli supistunut jo melkoisesti kun napa ei kovin paljoa vetänyt. Ilta meni mahan kurinaa kuunnellessa, mutta ruoka pysyi sisässä!!! Aamulla olo oli pitkään aikaan normaali, maailma näytti taas mahtavalta paikalta. Ailan työn vaatima jatkuva kahvin kittaus ja epäsäännölliset ruokarytmit ovat ilmeisesti tehneet tehtävänsä koska Ailalla ei ole yhden ruokamyrkytyksen jälkeen ollut mitään oireita. Ihan kunnossa kaikin puolin, prkl!!!

Ja jos kroppa jaksaa niin silloin pitää tehdä jotain. Pyörän päälle ja ajelimme lähistöllä olevaan kansallispuistoon jossa bongaisimme kuulemma apinoita. Tie oli paikoin todella huono 30km matkalta mutta nyt oli voimia pysyä ojien välissä

Ruipelo rannalla :)