Lähdettiin ajelemaan pitkin tätä kuuluisaa yhtä tietä pitkin suoraan eteenpäin. Jossain Etelä-Marokossa meillä on ollut viimeksi mahdollisuus ajaa kiertoteitä, siitä on jo tuhansia kilometrejä aikaa. Tieltä lähtee kyllä ajouria vasemmalle ja oikealle mutta teitä ei. Kyliä tuli jo useammin eteen ja niiden mukana poliisien iankaikkiset tarkastukset - "nationality,passports,Mali?"

Tuttu näky 30km välein.

Saavuimme kaupunkiin nimeltä Aleg. Ihmiset ei kovin iloisilta näyttäneet turistien saapumisesta. Tankki oli puolillaan joten ajateltiin vain tankata ja ostaa vettä ja paeta paikalta. Ensimmäinen huoltoasema tarjosi "ei oo:ta" ja sanoi ettei koko kylästä löydy bensiiniä (=Essense). Viimeisen huoltoaseman keskustelu meni jotakuinkin näin:
Minä: Essense?
Myyjä: No essense, Gasoil?.
Minä: ööö..No diesel, no petrol..Fuel, gasoline?
Myyjä: Yes gasoline.
Tankki täyteen ja Aila kiikutti vesipulloja kaupasta. Myyjän kanssa pidettiin vielä kovasanainen keskustelu polttoaineen loppusummasta. Täällä tuntuu että yhden omenan ostostakin pitää sytyttää sota ennekuin sen saa normaalihinnalla. Päreeni polttaneena hyppäsin pärrän selkään ja lähdettiin kiitämään eteenpäin. Kiitäminen loppui kilometrin jälkeen poliisitarkastuspisteeseen. Pyörä hikotteli ja pakoputkesta nousi mojova savu. Mitä h#lv#ettiä sinne tankkiin meni? Sanakirja käteen ja tarkastamaan ensimmäistä epäilyä eli dieseliä. Diesel on diesel ranskaksikin. Gasolinen vastineeksi löytyi Ranskan Gas-oil mikä myös olisi dieseliä. Tankissa oli 12L bensaa ja 18L dieseliä ja pyörä ei lähde käyntiin. Poliisi alkoi kysellä että heruisiko heille muutama dollari? Aurinko laskisi kohtapuoliin ja matkaa hotellille 2-3km. Tuli aika orpo olo.
Ei auttanut itku markkinoilla, vuoron perään työnnettiin pyörää 50m ja juotiin vettä. Lämpötila jossain +35 ja kroppa alkoi huutamaan armoa 500m jälkeen. Otin kynän ja paperin ja kirjoitin siihen "30L Essense = 50$" (eli 30litraa bensaa 50dollarilla). Ei ottanut tulosta ja porukkaa alkoi valumaan kaupungista päin. Polttoaineen myyjäkin hipsi sieltä kaupastaan ja kertoi että voimme työntää pyörän huoltoasemalle parkkiin. Helpotus se on pieni helpotuskin, yksi asia vähemmän. Ilta laskeutui ja bensaa ei todellakaan löytynyt mistään. Tarjosin 70$ kunhan joku toimittaa sen bensan tähän. Ei mennyt pitkään kun tarjokkaita alkoi ilmaantua. Eräs mies tuli ja ehdotti jos nostettaisiin pyörä farmari-Peogeotin katolle ja mentäisiin pyörinemme seuraavaan kaupunkiin :) Sitten löytyi eräs joka toimittaisi meille bensan 70dollarilla. Aila jäi vartioimaan pyörää (vähän sitä pelotti jäädä yksin sinne miesten keskelle yöllä...) ja me lähdettiin Senegalin rajalta hakemaan polttoainetta. Matka kesti ja kesti mutta bensat saatiin ja Ailakin oli vielä pyörän vartioinnissa kun tultiin takaisin (..ja ehjin nahoin onneksi..). Oli jo puoliyö, mutta poppoota oli kymmeniä paikalla. Bensanhakumies iski 70dollaria takaisin ja sanoi ettei riitä millään, oli dollarin kurssit pudonnut ja 200km haussa meni polttoaineisiin omaisuus. Siitä se sota syttyi. Me kaksi vastaan puolikylää, joiden kanssa keskustelu oli kuin ilkikurisen kakaran opettaminen paskantamaan joskus muualle kuin isänsä kenkään.
Rahaa meillä oli mutta lompakossa ei. Huutamista puolin ja toisin, yritin kertoa että hänhän hyväksyi sen 70$ tarjouksen ja se olisi siinä, mutta ei. Kyllä nämä rahan haistaa ja pakkohan meidän oli antaa herralle hyvät hakurahat + tankista bensadiesel sekoitukset. Voi sitä mersun iloista pauketta kun 50/50 bensadiesel sotkulla lähti ajelemaan kotiinsa. Nyt jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt uhata poliisilla, jotka siellä tienvieressä yötäpäivää istuskelevat. Taas toisaalta sieltä olisi saattanut tulla pari dollarinvonkaajaa lisää. Kun pyörä oli lähtökunnossa niin emme jääneet ottamaan valokuvia poppoosta nettisivuillemme, pois kylästä sen minkä pääsee. Onniteltiin Ailan kanssa toisiamme että selvittiin asiasta kunnialla. Rahaa meni varmaan 130$ mutta pääasia että päästiin pois sieltä. Tälläkertaa ajoimme päätieltä jo huomattavasti kauemmas nukkumaan. Kello oli jo 2:30, pyörän piilotus ja siihen nypylän taakse nukkumaan.

Aamufiilikset ei kovin iloiset olleet, päätettiin ajaa koko 500km matka, maan viimeiseen kaupunkiin ennen Mali:a

Kameleitakin säälittää meidän elämä.

Mopo sanoi jurr..jurr, minnekään ei pysähdytty. Lapset olivat niin iloisia nähdessään matkalaiset että keräilivät kiviä ja heiluttivat keppejä ilmassa. Eräs pikku tyttökin oli tienlaidassa hampaat irvessä ja suhisi kuin kissa. Mikä tätä maata oikein vaivaa???
Ostettiin kylästä sämpylät ja tankattiin pyörä. Mentiin syömään sämpylätkin "metsikköön" että saataisiin olla rauhassa.

Matkamme käännepiste?

Tällä pysäkillä pidettiin Ailan kanssa keskustelu matkan jatkamisen mielekkyydestä. Matkalle lähdettiin alunperin päämärättömänä ja matka-aikakaan ei senkummemmin suunniteltu. Tätä ei olisi uskonut että näin varhaisessa vaiheessa matka alkaisi tökkimään, ja varsinkaan että tökkimisen aiheuttaa ihmiset eikä byrokratiasotkut. Fyysisen väsymyksen saa pois ottamalla lähimmän hotellin viikoksi, mutta tälläistä hullunmyllyä ei jaksa katsoa, varsinkin kun tämä ihmisten "rasistisuuden" katsominen maksaa maltaita. Alettiin miettimään milloin viimeksi meillä on ollut sellainen päivä mitä matkoiltamme olemme odottaneet, se taisi olla Marokossa. Me olemme täällä ihan kaksistaan ja tarvitsemme kuitenkin muita ihmisiä tekemään matkasta matkustamisen arvoisen. Molemmat me olemme luonteeltamme sellaisia että periksi ei hevillä anneta ja työnnämme nokkamme tuntemattomienkin ihmisten seuraan. Täällä on mukavinta olla hotellissa 4seinän sisällä eikä normaalia tutustumisen halua paikallisten elämään ole kummallakaan. Kaupassa käynnitkin pitää käydä tyylillä - kysy jokaisen tavaran hinta ensin ennen kuin otat sen, muuten pikku ostokset maksaa 5€ sijasta 10€.

Vain silta puuttuu...

Jos Mauritaniasta pitäisi antaa jotain positiivistä.... .... ....Kiva nimi ja turistit puuttuu